Tervetuloa Warkauden Seniorikerho Pro 

Warkauden Seniorikerho Pro

Kerhon juuret yltävät noin sadan vuoden taakse. Varkauden Teollisuuden virkailijat -yhdistys perustettiin 20.8.1917.

Varsinainen eläkeläistoiminta alkoi  1985, kun Varkauden tekniset -paikallisyhdistys perusti Veteraanijaoksen. Toimihenkilöunioni muuttui vuonna 2007 Ammattiliitto Proksi, jolloin sen yhdeksi yhdistykseksi perustettiin Ammattiliitto Pro Seniorit ry. Nykyinen toimintamalli alkoi siitä.

Warkauden kerhon lisäksi yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 15 kerhoa, jotka toimivat eri puolilla maata.

Kerhon alueella on noin sata aktiivisesti toimintaan osallistujaa. Kerholla on useita liikuntaryhmiä  ja erilaisia  muita tapahtumia toimintakaudella. Kerhon jäsenet ovat pääsääntöisesti Varkauden talousalueelta.


Kerhomme keskeisinä tavoitteina on tarjota jäsenille mahdollisuus osallistua kuntoilu-, kulttuuri-, luento ja koulutustilaisuuksiin sekä erimuotoisiin yhteistapaamisiin. Tämän lisäksi kerho toimii aktiivisesti myös Pro Senioriyhdistyksen  suuntaan. Kerhomme toimintaa pyritään pitämään monimuotoisena ja löytämään uusia toimintatapoja jäsenten mielipiteitä kuunnellen. Kerhomme talous on edelleen hyvä ja entisellä tasolla, olemassa olevia varoja tullaan toiminnassa käyttämään jäsenten eduksi.